Teatterifestivaali Art-Master on jo kulttuuritapaus

Jyväskylässä vietettiin 17.-19.8. jo kolmatta Art-Master -festivaalia. Tapahtuman järjesti paikallinen harrastajateatteri Art-Master johtajanaan Kira Mirutenko. Kolmen päivän aikana nähtiin kahdeksan esitystä Suomesta, Venäjältä, Israelista ja Virosta. Näistä kaksi oli ulkoilmanäytöksiä.

Festivaali ei ole kilpailu. ”Olemme kaikki voittajia”, kertoo teatterinjohtaja Kira Mirutenko.  ”Rakastamme teatteria: teemme täällä sitä, mitä rakastamme. On tärkeää tavata muita saman alan ihmisiä: puhua taiteesta, vaihtaa ajatuksia ja heitellä ideoita.” Tilanteessa, jossa ihmiset toimivat yhdessä ensimmäistä kertaa ja antavat kaikkensa, on tärkeä hengittää samaan tahtiin, luoda yhteisymmärryksen ilmapiiri.  ”Täällä tapaamamme ihmiset asuvat eri puolilla maailmaa, mutta silti tuntuu kuin eläisimme samassa tilassa. He näkevät maailman samalla tavalla ja tuntevat samaa intohimoa taidetta kohtaan. Tällaista ei tapahdu joka päivä,” toteaa teatteri Variantin johtaja Galina Ševtsova-Skripinskaja Toljatin kaupungista.

Työpajoja ohjasivat festivaalin kunniavieraat Alla Zorina (Kansainvälisen harrastelijateatteriyhdistyksen Euroopan keskuskomitean johtaja), sekä moskovalaiset pedagogit Mihail Tšumatšenko ja Oleg Snopkov. Klovneriaan osallistujat tutustutti taiteilija ja ohjaaja Stanislav Varkki Narvasta. ”Jyväskylän kaltaisessa kodikkaassa kaupungissa festivaaleista tulee näkyviä ilmiöitä. Teatteri solahti tapahtuman ajaksi kaupungin elämään, ja näky oli värikäs. Katsoin ohikulkijoiden iloisia kasvoja, se oli hienoa. Positiivista energiaa ei ole koskaan liikaa”, huomauttaa Alla Zorina.

Ohjelmassa oli myös katuteatteriesityksiä. Giraffe Royal Narvasta ja Variant Toljatista herättivät katsojissa sisäisen lapsen. Ruotsista, Kanadasta, Venäjältä, Italiasta ja Suomesta saapuneet harrastelijateatterien johtajat oppivat kuinka yleisöä voi osallistaa, ja osallistuivat työpajoihin. Ennen esitystä kaupungin kävelykadun valtasi värikäs kulkue, johon osallistui ihmisiä vauvasta vaariin. Yleisö halasi taiteilijoita ja tuli mukaan heidän improvisaatioihinsa. ”Teatteri Art-Master onnistui yhdistämään ison määrän ihmisiä, ja se näkyi etenkin kulkueessa. Ei ihme, että kaupunkilaiset suhtautuvat teatteriin lämpimästi – se on uusi ja raikas yhteisö, jolla on edessään loistava tulevaisuus”, totesi Mihail Tšumatšenko. Teatterissa kasvaa myös uusi näyttelijäsukupolvi, jonka esitys voitti puolelleen nuorimmat katsojat.

Festivaalin maantieteellinen alue kasvaa joka vuosi, ja perustajat ehdottavat uusia hankkeita. Kolmen tiiviin päivän aikana he ehtivät keskustella myös Cultura-säätiön edustajien kanssa. Teatteri Art-Master sai säätiön juhlarahaston tukea lasten teatteriesitykseen Sampo – onnenmylly. Syksyllä on edessä paljon mielenkiintoista: kiertueita, lasten teatteriryhmiä ja suomenkielinen näytelmä.

Art-Master-tapahtumaa tukevat Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi ja Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus.

Käännös: Hanni Hyvärinen
Valokuva: Daniil Ivanov

https://culturas.fi/fi/teatterifestivaali-art-master-on-jo-kulttuuritapaus/

 

 

 

Kalenteri
  • 09.12
    ”Art-Master” 9.12. vierailuesitys Kuopiossa (Yhteistyössä Lumikello ry kanssa)
  • 15.12
    Uudenvuoden esityksiä lapsille Art-Master-teatterissa "Mako ja hillitön riehunta" 15.12.2018 klo 11.00 ja 13.00
  • 16.12
    Kotijoulu lapsille Art-Master-teatterissa 16.12.2018 klo 11.00
  • 26.01
    26.01 kello 18.00 - kansainvälinen Minun runoilijani-runofestivaali, teema - "Runollinen kehonrakennus”