Näytelmän ”Hyvin yksinkertainen tarina” (Otšen prostaja istorija) ensi-ilta esitettiin täydelle salille. Näytelmä esitettiin venäjän kielellä aikuisille. Sen esitti Jyväskylän teatterikerho ”Art-Master”. Ohjaajana oli Kira Mirutenko, näytelmän oli kirjoittanut M. Lado. Näytelmää oli harjoiteltu koko vuosi.
Näytelmän ”Hyvin yksinkertainen tarina” (Otšen prostaja istorija) ensi-ilta esitettiin täydelle salille. Näytelmä esitettiin venäjän kielellä aikuisille. Sen esitti Jyväskylän teatterikerho ”Art-Master”. Ohjaajana oli Kira Mirutenko, näytelmän oli kirjoittanut M. Lado. Näytelmää oli harjoiteltu koko vuosi. Sinä aikana teatterikerhon näyttelijöiden elämässä ehti tapahtua monenlaisia asioita, lapsen syntymästä läheisen menetykseen. Tapahtumat vaikuttivat ryhmähenkeen ja lisäsivät henkilöhahmoihin uskottavuutta. Näyttelijät antoivat hahmoille kaikki henkilökohtaiset tunnekuohunsa, koko sydämensä. Näytelmä kertoo todellakin meistä, meidän elämästämme, ihmissuhteistamme. Selkeä, ymmärrettävä ja klassinen käsikirjoitus koskettaa syvyydellään ja todenmukaisuudellaan eikä jätä ketään kylmäksi.
Tavallinen tarina: isännän tytär seurustelee naapurinpojan kanssa ja odottaa tämän lasta. Isä ei pidä tyttären valinnasta ja vielä vähemmän siitä, että tyttö on raskaana. Eri ikäiset ihmiset voivat tunnistaa itsensä näytelmän hahmoista: mummot, vanhemmat, nuoriso.
Tapahtumiin on lisätty vähän surrealismia. Navetassa pidetään kotielämiä ja ihmiset käyvät välillä siellä. Lehmä, hevonen, sika, koira ja kukko seuraavat ihmisten touhuja, pohdiskelevat keskenään meneillään olevaa tilannetta eivätkä millään voi ymmärtää ihmisten suhtautumista tähän tilanteeseen. Katsoja ymmärtää eläinten kieltä ja niiden tunteet samalla tavoin kuin nekin ja katselee ihmisiä eli itseään, mutta ikään kuin sivusta. Se tekee mahdolliseksi arvioida tapahtumia eri tavalla. Millaisia me oikeastaan olemme? Ihmisten tavalliset toimet vaikuttavat eläinten mielestä täysin absurdeilta, typeriltä ja käsittämättömiltä. Millainen suhde meillä on elämään, totuuteen, rahaan? Kirjoittaja on muuttanut katsojan katsantokantaa ja näkökulmaa, mikä tekee teoksesta ainutlaatuisen. Tämän vastakkainasettelun, ihmisten ja eläinten näkökulman varaan näytelmässä on rakennettu paljon koomisia kohtauksia, jotka huvittavat katsojia.
Näytelmässä on vielä yksi satumainen käänne, kun teurastettu possu ja itsensä ampunut naapurin juoppo palaavat enkeleinä takaisin. Siihen liittyy draamaa ja mystisyyttä, mikä pakottaa katsojan arvioimaan filosofisesti elämän tarkoitusta ja arvoa.
Näyttelijöiden työtä täytyy kehua. Erityisesti pidin aidosta, uteliaasta possusta (Anna Abakumova), joka haaveili lentämisestä, tyttären (Lyudmila Frolova / Natalia Moskalenko) hienosta kuvauksesta, naiivista nuorukaisesta (Fedor Chernogorov), railakkaasta ja lempeästä koirasta (Maksim Trojanovskij). Vanha kiltti hevonen (Natalia Saari) ja vasikkaa odottava lehmä (Mila Tsvetkova) olivat hyvin hellyttäviä ja muistuttivat kovasti hahmojaan. Perheen vaimo (Nadja Tuhkanen) sopi näytelmään todella luonnollisesti ja harmonisesti. Ankara, isäntämäinen ja ylikäytännöllinen isäntä (Sergei Tuhkanen) ja vastuuntunnoton ja heikkotahtoinen naapurin juoppo (Sergei Tsvetkov) näyttelivät hyvin vakuuttavasti. Oli ielenkiintoista seurata, miten heidän tarinansa kehittyy. Ylpeilevältä ja itserakkaalta kukolta (Mihail Nemilentsev / Nikolai Cherkasov) sai koko ajan odottaa jotain huvittavaa ja yllättävää.
Näytelmään osallistui eri-ikäisiä näyttelijöitä. Näyttelijät lauloivat itse ja soittivat eri soittimilla. Selvästi näki, että kaikki vuorosanat ja liikkeet oli hyvin harjoiteltu. Välillä katsojat uppoutuivat täysin tapahtumien ilmapiiriin, hämmästelivät ja vaikenivat hiljaisuudesta. Välillä yleisö ei voinut olla taputtamatta reagoidessaan hauskaan tilanteeseen ja hyviin vitseihin. Näytelmä meni hujauksessa. Näyttelijät onnistuivat pitämään yleisön mielenkiinnon yllä koko ajan.
Puvustus, jonka teatteriseuran omat jäsenet olivat valmistaneet, näytti oikein hyvältä ja kuvasi hyvin jokaista hahmoa. Tavalliset ja näyttävät lavasteet, jotka näytelmäryhmä oli myöskin valmistanut, kuvasivat hyvin maaseutunavetan ilmapiiriä, vajaa ja latoa.
Lopussa yleisö taputti railakkaasti ja kiitti näytelmäryhmää esityksestä. Olen varma, että näyttelijätkin olivat tyytyväisiä yleisöön. Olisi hienoa, jos saisimme kaupunkiimme oman venäjänkielisen teatterin, varsinkin kun sille on laskettu jo näin hyvä perusta.
Upea näytelmä, hyvä sali ja akustiikka, väliajan buffetti ja sen tarjoama mahdollisuus seurustella tuttavien kanssa – siitä kaikesta muodostui erinomainen ilta.
Teksti: Irina Senkina
Suomennos: Päivi Nironen
Kuvat: Alexandra Sholokhova